Työttömyys EU-maissa – pientä parannusta lukemissa

Selkeää laskua työttömyystilastojen lukemissa

EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan EU-maiden sekä euroalueen työttömyysasteet ovat laskeneet vuodesta 2016. EU-maiden työttömyysaste on nyt 7,8 %. Viime vuonna se oli 8,7 % eli tänä vuonna on otettu pieni muutos parempaan.

Työttömyys kurittaa yhä Etelä-Eurooppaa

Vastaavan alhaisia lukemia on kohdattu euroalueella viimeksi vuonna 2009. Vaikka tekisi mieli huokaista helpotuksesta, siihen ei kuitenkaan liene vielä syytä. Etelä-Euroopassa työttömyysaste on yhä harmillisen korkea. Esimerkiksi Kreikassa työttömiä oli 22,5 % työvoimasta. Sitäkin hälyttävämpi lukema oli maan nuorisotyöttömyys, nuorten työttömyysaste kun oli huima 46,6 %. Toisessa suomalaisten suosikkilomakohteessa, Espanjassa, ei myöskään mene juuri paremmin. Työikäisestä väestöstä työttömiä oli 17,7 %. Lukema on kyllä laskenut viime vuoden lukemasta, mutta on yhä huomattavasti korkeammalla kuin muissa EU-maissa.

Nuorisotyöttömyys huolestuttavan korkealla

Tilastot paljastavat nuorisotyöttömyyden karun tilan muuallakin kuin Kreikassa. Tilastoon lasketaan kaikki 15–24-vuotiaat, työvoimaan kuuluvat nuoret. Espanjassa heistä työttöminä oli 38,6 % ja Italiassa 37 %. Luku ei huomioi opiskelevia nuoria tai heitä, jotka ovat syystä tai toisesta työvoiman ulkopuolella.

Turismi yksi suurista kreikkalaisten työllistäjistä

Kreikassa ollaan jo pidempään toivottu turismista parannusta kehnoon tilanteeseen. Maa on tallannut taantumassa jo niin pitkään, että osaa paikallisista tilanne ahdistaa ihan tosissaan. Tilastoja tarkastellessa on kylläkin huomioitava maan työllisyyden vuosittaiset suhdannevaihtelut. Turismi on ollut jo pitkään ja tulee varmasti olemaan myös tulevaisuudessa yksi Kreikan vetovoimista. Alalla työskenteli neljä vuotta sitten noin viidennes kaikista maan työntekijöistä.

Espanja työttömyystilastojen kärkisijoilla

Ylen mukaan työttömyys on myös Espanjassa kiperä ongelma. Ihme se ei toki ole, koska maa keikkuu työttömyystilastojen kärkisijoilla yhdessä Kreikan kanssa. Pääministeri Mariano Rajoyn hallituksen päätavoite onkin työttömyyden vähentäminen sekä talouskasvun piristäminen. La Vanguardian mukaan Rajoy on kommentoinut lukujen olevan positiivisia ja antavan uskoa siihen, että työllistyneiden määrää voidaan kasvattaa vuosittain puolella miljoonalla. Maakunnista nopeimmin elpyy Katalonia yhdessä Andalucian kanssa.

Tšekki loistaa alhaisella työttömyysasteellaan

Entä missä maissa menee hyvin työllisyyden näkökulmasta? Tšekki loistaa huikean alhaisella työttömyyslukemallaan – 3 % on ihailtava lukema. Toisena tulee Saksa (3,9 %) ja kolmantena Malta (4,1 %). Suomen työttömyysaste on 8,8 %.

Työttömiä miltei 20 miljoonaa

Maaliskuussa 2017 työttömiä oli koko EU:n alueella 19,7 miljoonaa. Heistä 15,5 miljoonaa asui euroalueella. Tämä selviää Verkkouutiset.fi:n kirjoittamasta artikkelista. Samassa mediassa julkaistiin vuonna 2013 artikkeli, jossa mainittiin euroalueella olevan 19,3 miljoonaa työtöntä.

Suomessa lähes 300 000 työtöntä

Kun tarkastellaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimusta, oli toukokuussa 2017 Suomessa 297 000 työtöntä. Heistä miehiä oli 149 000 ja naisia 148 000 eli sukupuolijakauma oli hyvin tasaväkinen.

Työttömäksi lasketaan sellaiset työtä vailla olevat henkilöt, jotka ovat etsineet työtä tai jotka voisivat vastaanottaa työn. Mukana ovat myös henkilöt, joilla ei ole työtä ja jotka odottavat työn alkamista kolmen kuukauden sisällä, samoin kuin työpaikastaan toistaiseksi lomautetut henkilöt.

Riski työttömyyteen kasvussa – samoin kuin luottamus talouteen

Kesäkuussa 2017 julkaistu Työttömyys-kaavio paljastaa, että riski työttömyyteen on kasvanut Suomessa. Kaavion lähteenä toimii Kuluttajabarometri 2017. Se, mitä tulevaisuus tuo työttömyyden näkökulmasta tullessaan, selviää myöhemmin. Kuluttajien luottamus talouteen on ainakin kova. 49 % Tilastokeskuksen tutkimukseen vastanneista kuluttajista uskoi kansantalouden paranevan tänä vuonna ja vain 14 % uskoi kehityksen olevan päinvastaista. Tammikuussa 2016 paranemiseen uskoi vain 37 % ja sen huononemiseen 25 %.

Hyviä ennusteita nuorisotyöttömyyden osalta

Työ- ja elinkeinoministeriön työmarkkinaennustepovaa nuorisotyöttömyyden laskevan koko loppuvuoden. Odotettavissa on, että ensi vuonna eli vuonna 2018 työttömiä nuoria olisi enää 36 000. Kuluvan vuoden lukemaksi arvioidaan 40 000, mikä sekin on noin 6 000 nuorisotyötöntä vähemmän kuin edellisvuonna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *